LASTEN ITSESÄÄTELYN JA TOIMINNANOHJAUKSEN ONGELMAT

Lapsen itsesäätelyn ja toiminnanohjauksen ongelmat ovat yleinen vanhempia huolestuttava asia ja tyypillinen syy hakea apua ja tukea. Ongelmien ilmeneminen riippuu aina lapsen iästä ja kehitystasosta. Kouluikäisillä lapsilla toiminnanohjauksen haasteet usein korostuvat oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyvien vaatimusten myötä, mutta jo alle kouluikäisillä toiminnanohjauksen vaikeudet voivat näkyä arjessa eri tavoin: lapsi voi olla huomattavan levoton, hänen voi olla vaikea keskittyä ja itsehillinnässä voi olla puutteita. Lapsen voi olla vaikea pysyä paikoillaan ja keskittyä käsillä olevaan tilanteeseen tai tehtävään, ja hän voi olla hajamielinen sekä paljon omissa ajatuksissaan, ”muissa maailmoissa”. Nämä ongelmat ovat tavallista yleisempiä lapsilla, joiden kehitys on poikkeavaa esimerkiksi keskosuuden tai oppimisvaikeuksien vuoksi, ja ne ovat tyypillisiä oireita esimerkiksi tarkkaavuus- ja käytöshäiriöissä. Kuitenkin on tärkeä huomioida, että kaikilla lapsilla, aivan kuten aikuisillakin, toiminnanohjauksen taidot vaihtelevat. Taidoissa on myös mahdollista kehittyä ja haasteiden kanssa voi oppia elämään – olivatpa vaikeudet lieviä tai isompia.

Tutkimukset osoittavat, että lapsuuden toiminnanohjauksen taidot ovat olennaisia suotuisan kehityksen kannalta ja vaikeudet niissä ovat yhteydessä moniin tekijöihin, kuten kouluttautumiseen, terveyteen ja sosiaalisiin suhteisiin. Lapsuudessa vaikeudet toiminnanohjauksen taidoissa heijastuvat myös usein oppimiseen ja kaverisuhteisiin. Toiminnanohjauksen taitoja voi siis pitää eräänlaisina ”ydintaitoina”, jotka mahdollistavat muiden taitojen kehittymisen ja vaikuttavat siten yksilön kehityskulkuun kokonaisvaltaisesti. Näiden taitojen varhainen tukeminen on tärkeää, jotta ongelmien kasaantuminen voitaisiin ehkäistä.

 

Scroll to Top
Skip to content